Tulentie

Posted on by

Ajallisesti hajautetun yleisön tuliesitys

Taistelussa koronaa vastaan voimme tarjota nyt esityksiä, joissa yleisö hajautetaan ajallisesti henkilörajoitukset täyttäviin lähtöihin. Ryhmiä johdatetaan sooloesityksestä toiseen.

Tällä tavoin tapahtuman turvallisuus säilyy ja yleisö pääsee aivan eturiviin tuntemaan tulen lämmön ja tunnelman.

Periaatteet

Turvallinen tapahtuma kaikille osallistujille

  • Noudatetaan aluehallintoviraston koronarajoituksia ja suosituksia ja tiedotetaan näistä osallistuville.
  • Ryhmän koko on aluehallintoviraston yleisörajoitus miinus 2 henkeä.
    • Esimerkiksi 10 hengen rajoituksessa ryhmän koko on 8.
  • Yleisöryhmä saapuu lähtöön tarkasti ennakkoon heille annettuna ajankohtana.
  • Ryhmät eivät kohtaa toisiaan tapahtumassa, eivätkä saapuessaan ja lähtiessään.
  • Ryhmät saapuvat riittävän väljässä aikataulussa.
    • Vähintään 10 minuutin väli edelliseen.
  • Lähtö ja maali ovat eripaikoissa riittävän etäällä toisistaan.
    • Vähintään 100m
  • Esityspisteet ovat myös riittävän etäällä: noin 5 minuutin kävelymatkan päässä toisistaan.
    • 50-200m
  • Tuliesityspisteellä, lähdössä ja maalissa saa olla ihmisiä korkeintaan AVI:n määräysten mukainen maksimimäärä.
    • Esimerkiksi Pirkanmaalla 10 henkeä (13.2.2021)
  • Tapahtumaan ei saa tulla, jos on lieviäkään sairastumiseen viittaavia oireita.
  • Tapahtumajärjestäjällä on velvollisuus seurata alueellista epidemiatilannetta ja suositella kasvomaskien käyttöä THL:n maskisuosituksen mukaisesti, jos tilaisuudessa ei ole mahdollista välttää lähikontakteja koko tilaisuuden ajan.
  • Järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
  • Tapahtuman järjestäjä vastaa siitä, miten ohjetta käytännössä sovelletaan tapahtuman järjestelyihin. Järjestäjän voi olla syytä eriyttää toimintaa jakamalla yleisöä ja palveluja erillisille alueille, jotta tilaisuudessa tosiasiassa voidaan noudattaa THL:n ja OKM:n ohjeistusta. Järjestäjä vastaa siitä, että tapahtuma järjestetään osallistujille turvallisella tavalla.
  • Suosittelemme vahvasti olemaan myös alueen tartuntatautilääkäriin yhteydessä ja keskustelemaan tapahtuman järjestämisestä. Yhteystiedon saa joko sairaanhoitopiirin tai kaupungin/kunnan vaihteeseen soittamalla.

Esityksen kaavio

Esityksistä

  • Esitykset ovat yhden hengen sooloesityksiä.
  • Ryhmän johdattaja toimii tuliesityksen aikana tuliturvahenkilönä.
  • Esitykset rajataan riittävän laajasti etulinjaltaan, jotta yleisölle jää vähintään 2m turvaväli toisiinsa ja 5m turvaväli esitykseen.
  • Esitykset kestävät korkeintaan 5-10 minuuttia.
  • Esityksistä tehdään ilmoitus pelastuslaitokselle.
  • Esityspisteitä voi olla enemmän kuin kolme. Tällöin tarvitaan enemmän johdattajia ja esiintyjiä, mutta yleisölle on enemmän katsottavaa.

Tapahtumasta

  • Tapahtuma on luonteeltaan intiimi, sillä yleisö pääsee lähelle esityksiä.
  • Siirtymissä voi asettaa nähtäväksi esimerkiksi valotaidetta ja soittaa musiikkia.
  • Yleisön sisäänotto tunnissa, 10 ja 20 hengen rajoituksissa esimerkki kaavion mukaan on
    • 10 henkeä: 48hlö/tunti
    • 20 henkeä: 108hlö/tunti
  •  Esityspisteitten ja johdattajien määrä voi olla eri kuin esimerkissä. Tällöin pitää varmistaa että ryhmien kohtaamisia ei tapahdu ja ryhmät saapuvat riittävän suurella aikavälillä.

Lisätietoja ja lähteitä

Aluehallintavirasto

  • koronainfo@avi.fi
  • https://avi.fi/ yleistiedoksiannot
  • https://avi.fi/ usein kysyttya koronaviruksesta

Flamma
info@flamma.fi

Tulishow.fi
tommi@tulishow.fi